Patvinsuolla patikoiden

Kesävaellusta suunnitellessamme jouduimme toteamaan että lomapäivät eivät riitä (kaikkien muiden harrastusten ohessa) siihen että matkustaisimme Lappiin asti patikoimaan. Kompromissina valitsimme retkipaikaksemme Patvinsuon, joka oli sopivalla etäisyydellä lomanviettopaikastamme Joensuusta. 21. heinäkuuta suuntasimme siis kohti itää.

 

Ensimmäisenä päivänä aloitimme Suomunkiertoa, ja pysähdyimme Virtaniemeen yöpymään. Meidän lisäksemme tällä leirintäpaikalla ei ollut muita, joten rauhassa saimme pystytellä teltat ja istuskella nuotiolla. Tuulenvirekin oli sopivasti sellainen, että hyttysiä oli maltillisesti. Järvi oli kaunis ja matala, ja houkutteli suuresti uimaan. Telttayö kosteilla hiuksilla ei kuitenkaan olisi ollut mitään herkkua, joten uinti jäi tällä kertaa väliin. Lettupannun ja taikinan puute jäi näin kauniissa kesäillassa kyllä harmittamaan, seuraavalla kerralla osataan varautua paremmin!

Tämä oli myös neitsytmatka meidän uudelle alle 2kg painavalle teltalle, joka menee alle 40cm pitkään pakettiin. Ihan loistava siis rinkassa kannettavaksi! Malli on CAMP Essential Minima 3 SL Tent (kiva etsiä tuota googlen avulla, kun teltan merkki on Camp). Kyseessä on kolmen hengen teltta, joten rinkat mahtuvat mukaan telttaan, pieniä ihmisiä kun ollaan. Absidia tuossa ei ole juuri nimeksikään, juuri ja juuri sen verran että kengät mahtuvat, mutta koska rinkat ovat sisällä, se ei meitä haittaa. Valitsimme teltan keveyden perusteella, ja sitä tuo tosiaan on. Ainoa miinus on se, että vetoketjut tuntuvat tosi heppoisilta. Tukevampaa tavaraa ei oikein näin kevyen teltan kanssa voinut odottaakaan, mutta niitä pitää kyllä käsitellä varoen.

Seuraavana päivänä telttoja purkaessamme tapasimme kanssaretkeilijän, joka oli hukannut tulentekovälineensä ja etsi niitä nyt palailemalla omia jälkiään takaisin. Lahjoitimme hänelle sytyttimen aamupalankeittelyä varten, ja jatkoimme itse Suomunkiertoa eteenpäin. Istuimme sapuskoimaan lounasta Virtaniemen nuotiopaikalla, ja siellä hyttyset olivat selvästi vihamielisempiä, ja allekirjoittaneenkin oli pakko luopua hameesta ja vaihtaa housut jalkaan. Kostean ilmaston vuoksi polttopuut savuttivat kuitenkin sopivasti niin, että savua riitti pitämään suurimmat verenimijämassat poissa ainakin niin kauan kun maltoimme istua hyvin likellä nuotiota.

Tällä kertaa meillä oli trangiassa polttonesteen sijaan käytössä upouusi kaasupoltin, joka osoittautuikin oikein käteväksi vermeeksi. Yksi pieni pullo riitti hyvin tälle reissulle, ja vähän jäi kaasua ylikin. Kaasun annostelu on myös helpompaa, koska pullosta voi kääntää koska tahansa sulkimen kiinni tai auki. Polttonesteen määrä piti aina arvioida etukäteen, ja sen täytyi aina antaa käytänössä palaa loppuun keittämisen jälkeen, tai sitten se loppui liian aikaisin kesken vedenkeiton, ja sama arviointi piti suorittaa uudelleen..

Suomunkierron päätteeksi pyörähdimme Suomun leirintäelueella hakemassa yhden geokätkön, ja jatkoimme matkaa matkaa Patvinkierrokselle, jonka varrelta myös noukimme kätköjä hyvän määrän ennen yöpaikkaamme Nälmänjoen nuotiopaikalla. Jälleen saimme leiriytyä rauhassa keskenämme, ja hetken ihmettelyn jälkeen löysimme sen Nälmänjoenkin. Leiripaikka ei suinkaan ole sen varrella vaikka onkin nimetty sen mukaan. Leiripaikalla oli vieraskirja, jossa oli merkintöjä lähes kymmenen vuoden takaa aina eilispäivään saakka. Niitä oli mukava lueskella teltassa ennen nukkumaanmenoa, ja jätimme myös omat puumerkkimme niiden jatkoksi. Tämä toinenkin yö sujui lokoisasti, vaikka aamulla sitten saatiinkin herätä jo sateen ropinaan. Tulipahan testattua teltan vedenpitävyyskin. Hyvin pitää!

Patvinsuo suomaisemineen ja etenkin huikeine hiekkarantoineen erosi monesta vierailemastamme kansallispuistosta, ja etenkin rannat saivat harmittelemaan että kesän varsin viileät säät eivät houkuttaneet uimaan (tai ainakaan nukkumaan teltassa uimisen jälkeen). Ensimmäisen ja toisen retkeilypäivän ajan sää oli kuitenkin patikoimiseen mukava: poutainen mutta viileä. Vaikka viimeisenä päivää saimmekin sateen niskaamme, matkaa autolle ei ollut enää kovin kummoisestikaan, ja sateessa höyryävä suo oli kaunis näky.

Tänne pitää tulla uudestaankin. Seuraavalla kerralla varautuen uimasille ja letunpaistovälineiden kera.

Maryjane

Aiheet: Kansallispuisto: Patvinsuo, Kansallispuistot, Retkeily
Kommentit: 0 kpl

Karjalanpiirakka

Blogia suunnitellessani ajattelin, että ensimmäinen perinneruokakokeiluni olisi Mämmi. Kun kuitenkin matkustimme kesäloman viettoon Pohjois-Karjalaan, sanomalehti Karjalainen oli juuri sopivasti julkaissut piirakanteko-ohjeen, ja sattuipa olemaan myös Karjalanpiirakan kuukausi, oli suunnitelman muutos selvä. Minunlaiselleni hämäläiselle Karjalanpiirakat ovat toki tuttuja, mutta jokseenkin harvinaista herkkua. Koskaan en myöskään ole niitä itse tehnyt, joten luonnollisesti pienen kokeilun sijaan päätimme tutustua piirakan historiaan, ja myös kokeilla kuutta eri täytevaihtoehtoa. Kolmea perinteistä, ja kolmea jotain ihan muuta.

Kokeilua varten teimme kaksinkertaisen ruistaikinan, litran riisipuuron, litran ohraryynipuuron, n. kuuden perunan pienen perunamuusin, sekä pari muuta ylläritäytettä, joista lisää postauksen lopussa. Kuoritaikinaan ja riisipuuroon käytimme ylläolevaa Karjalaisen ohjetta.

Jotta karjalanpiirakkaa saa kutsua Karjalanpiirakassa, siinä pitää olla ohut hapattamaton ruiskuori (saa olla myös vehnäjauhoa, mutta vähintään puolet ruista), ja se pitää paistaa todella kuumassa uunissa. Määritelmä löytyy täältä.

Taikinan teko ei ollut kummoinenkaan rupeama, ja puurojen keittelyssäkin onnistuin välttämään perisyntini, eli pohjaanpalamisen. Taikinakuorien kaulimisessa menikin sitten aikaa senkin edestä. Ensimmäiset kymmenet jaksoin pyöritellä pu(a)likalla, mutta loppuakohden tuli kokeiltua pastakoneellakin. Sillä ei tosin saanut tarpeeksi ohutta rikkomatta taikinaa, mutta ainakin pulikan pyörittely väheni selvästi. Tämä on niitä juttuja, joissa varmasti kokemus ja rutiini auttaa, mutta tällaiselle ensikertalaiselle homma oli auttamattoman hidasta (eikä asiaa auttanut se, että taikinaa tosiaan oli kaksinkertainen määrä!)

Täyttäminen ja rypyttäminen oli oma shownsa, jossa varmasti kokemuksesta olisi hyötyä. Meillä tosin homman edetessä alkoi väsymys näkyä, ja reilun sadan piirakan otoksessa alkoi jo selvästi näkyä eroa rypytyskärsivällisyydessä ja lopputuloksessa. Rypyttämisestä on turha laitella kuvia, löydätte parempia ohjeita youtubesta kuin meiltä!

Täytteiden ainesosien suhteen kaivelimme historiatietoa internetin ihmemaasta.

1700-luku ja varhaisemmat ajat

Kaikkein perinteisin Karjalanpiirakka on ollut ohrasuurimopiirakka. Ohraa Suomessa on viljelty jo ennen ajanlaskun alkua, kun taas peruna ja riisi ovat tuontitavaraa. Karjalanpiirakoista on ensimmäiset kirjalliset tiedot vuodelta 1686. Peruna alkoi kuitenkin levitä Suomeen vasta 1700-luvulla, ja vaikka riisiä oli tuolloin tuotu suomeen, se oli vain rikkaiden huvi, joka tuskin päätyi Karjalanpiirakan aineksiksi vielä satoihin vuosiin.

Täytyy sanoa, että ohrapiirakka oli tekemistämme piirakoista omasta mielestäni herkullisin.

1800-luku

1700-luvulla peruna aloitti Suomen valloituksen. Perunanviljelystä julkaistiin jo 1720-luvulla ensimmäinen suomenkielinen opaskirja, mutta peruna aloitti leviämisen toden teolla vasta 1760-luvulla, kun Pommerin sodan aikana Saksanmaalla perunaan viehtyneet sotamiehet palasivat kotiin siemenperunaa mukanaan. Iso merkitys perunan leviämiselle oli myös Suomen Talousseuralla, joka perustettiin vuonna 1797. Seura korosti monissa eri yhteyksissä perunan tärkeyttä. Vuonna 1807 seura arvioi, että perunanviljely oli jo niin laajaa, että erityisiä toimenpiteitä sen edistämiseksi tarvittiin enää Savossa ja Karjalassa. Tästä suoritin epätieteellisen arvaukseni, että peruna saattoi saapua Karjalanpiirakan ainekseksi 1800-luvulla.

Ennen perunaa tärkein ruokajuures oli nauris, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään historiallista lähdettä nauriin käytöstä karjalanpiirakoissa. Saattaa siis olla, että ohran ohella piirakoissa on syöty myös naurista jo hyvän aikaa ennen perunaa, mene ja tiedä. Peruna tuskin myös korvasi täysin ohraa samalla tavalla kuin riisi onnistui tekemään.

Itse en perunapiirakoista ole suuremmin koskaan perustanut, ja melko mauttomiksi nämäkin osoittautuivat. Enemmä suolaa ja rasvaa muusiin seuraavalla kerralla?

1900-luku

Riisiä on tuotu suomeen jo 1600-luvulla, mutta silloin se oli vain rikkaiden herkku. Se, miten nopeasti sen sanotaan tulleen rahvaan käyttöön, vähän vaihtelee lähteestä riippuen. Erään Helsinginsanomien artikkelin mukaan riisi korvasi ohran 1950-luvulla, mutta minulla on keittokirja jossa jo 1930-luvulla käytettiin riisiä porkkanalaatikkoon. Kokki Kolmonen on jossain haastattelussa myös tokaissut, että riisi on tullut yleiseen käyttöön 30-luvulla, joten voidaan varmaan turvallisesti olettaa että Riisi on päätynyt Pohjois-Karjalaisten saataville joskus 1900-luvun alkupuoliskolla, jolloin se nopeasti valtasi paikkansa Karjalanpiirakan suosituimpana täytteenä korvaten ohran.

Riisipiirakka on se tuttu ja tavallinen, mutta ei kyllä vetänyt vertoja ohrapiirakalle, ainakaan jos omiin makuhermoihini on luottaminen. Näistä riisipiirakoista ehkä myös näkyy jo pieni väsymys rypyttämiseen :D

2000-luku

No, tälle ei kyllä ole mitään lähdemateriaalia. Kierrettiin juureshyllyä, ja mukaan tarttui bataattia, palsternakkaa ja porkkanaa, joista jokaisesta tehtiin muusi perunamuusin tapaan. Lopputulos oli värikästä, mutta itse ehkä sekoittaisin seuraavalla kerralla nämä juuresmössöt jompaan kumpaan puuroon, sillä nämä juuresmuusipiirakat, etenkin porkkanaiset, jäivät vähän vetisiksi.

Bataatti oli lähimpänä perunan koostumusta, mutta makeampi. Palsternakassa oli piparimainen maku, ja porkkana oli maultaan jokseenkin mieto, mutta erityisen vetinen. Totesimme, että liiallinen makeus ei sovi piirakkaan, ja liian voimakas täytteen maku hukkaa kokonaan ruiskuoren maun. En siis ehkä kokeilisi näitä toiste, ainakaan sellaisenaan, mutta jotain hullua pitää aina testata.

Jos sitten seuraavalla kerralla se mämmi, ehkä vähemmän työlästä? Ohrapiirakoita voisin tehdä toistekin, mutta pienempi annos ensikerralla!

Maryjane

Aiheet: Karjalanpiirakka, Pohjois-Karjala, Ruoka
Kommentit: 0 kpl

Uusi alku

Imeltyminen on kasvissa tai kasvin osassa tapahtuva tärkkelyksen hajoaminen sokereiksi, mm. viljan itämisessä imeltyminen on täysin normaali alkuvaihe ja peruna imeltyy kylmyyden vaikutuksesta. Ei ole harvinaista sekään, että imeltyminen on ihmisen aiheuttamaa osin tai kokonan: maltaiden valmistuksessa viljan imeltymistä kiihdytetään, ja eräiden ruokalajien valmistuksessa sitä aiheutetaan kokonaan tarkoituksellisesti.

Imeltäminen kuuluu suomalaiseen ruokaperinteeseen. Hämeessä tehdään imellettyä perunalaatikkoa, ja Kainuussa pistetään imellettyä perunaa Rönttösen sisään. Mämmin valmistuskin on käytännössä imeltämistä, ja oluen teossa sitä samaa kemiallista prosessia kutsutaan mäskäykseksi. Imeltäminen on makeuttamista, mutta perinteiseen malliin. Ja siitä tämä blogi sai nimensä.

Ruisleipä perinteisestä juuresta

Perinnefriikkinä olen ollut jo pitkään kiinnostunut kokeilemaan kaikenlaisia perinneruokia ja niiden tekotapoja. Jotain on tullut kokeiltuakin: Ruisleipäjuuri, imelletty perunalaatikko, piimäjuusto... Juomapuoli on enemmän miehen heiniä: parhaillaan meillä on kypsymässä mm. käsin tehty ruisolut ja 1600-luvun reseptillä tehty hunajasima.  Myös vanhat tavat ja esineet sekä kirjat kiinnostavat minua kovasti: jo lapsena luin Koiramäkeä ja pyysin Mummua kertomaan millaista oli "ennen vanhaan".

Perinteiden lisäksi luonto on toinen tärkea juttu, joka varmasti blogissakin näkyy. Retkeily, patikointi, luontokohteet kansallispuistot vetoavat meihin paljon enemmän kuin kaupunki- ja rantakohteet. Metsästystäkin haluaisin päästä joskus kokeilemaan. Näiden lisäksi harrastelen myös kirjoittamista, ratsastelua ja roolipelejä, vaikka nämä todennäköisesti jäävätkin blogissa sivuosaan.

Ruisolutta

Kesän kynnyksellä alkoi kehkeytyä ajatus: kun näitä kokeiluja tulee muutenkin tasaisin väliajoin tehtyä, miksen kertoisi niistä muidenkin iloksi? Muutaman vuoden blogitauon jälkeen tuntuu muutenkin taas siltä että on valmis jatkamaan, ja tässä olisi jotain mistä kirjoittaa. Luvassa on siis ruokaa, juomaa, perinteitä, vähän historiaa, ja ehkä myös ripaus eräilyä. Blogiin on ladattu aiemmista blogeistani tunnelmaan sopivia postauksia, joten elkää ihmetelkö vaikka tämä ei olekaan ensimmäinen postaus.

Maryjane

Aiheet: Kuulumisia
Kommentit: 0 kpl

Kohti keskiaikaa

Roolipeliharrastajana katseeni on usein kohdistunut myös oikean keskiajan ja historian suuntaan. Moni roolipelifantasiamaailma sijoittuu jonkinlaiseen keskiajan versioon, joten monenlaisia pikkuasioita on tullut tutkittua peleihin liittyen jo pitkään. Nälkä toki kasvoi syödessä, ja into eri aikakausiin tutustumiseen vain kasvoi. Pian törmäsinkin keskiajan elävöittämiseen, joka ei ole pelaamista ollenkaan. Se on erilaisten keskiajan vaatteiden, käsitöiden, ruokien ja tapojen tutkimista ja uudelleentoteuttamista.

Itse kiinnostuin etenkin erilaisista tansseista, ruoasta ja vaatteista, ja näin päätinkin vihdoin tehdä itselleni ensimmäisen keskiaika-asun. Mallikseni valikoitui lopulta allaolevan maalauksen punertava mekko 1400-luvun jälkipuoliskolta. Tästä se lähtee! Tällä hetkellä minulla on sovitetut kaavat ja kankaat. Seuraavaksi aloitan kankaan leikkaamisen ja ompelutyön, mutta ensin tarvitsee löytää sopivanväristä lankaa.



Allaolevassa kuvassa on tämänhetkinen pellavakangasvarastoni. Kuva tietysti vääristää, sillä todellisuudessa vasemmanpuoleisin on puhtaan valkoinen, keskimmäinen on ylemmän maalauksen mekon väriä aavistuksen tummempi kuparin-oranssihtavan-ruskea (ei, en osaa värioppia), ja viimeinen väri on tumma metsänvihreä.

Valkoisesta teen yhden tai kaksi aluspaitaa ja päähinettä, punertavasta kankaasta tulee tuo mekko. Metsänvihreän säästän miehen asua varten, jotta voimme seuraavan kerran osallistua ruokapitoihin omissa asuissa! Etsinnässä on vielä ainakin villakangasta kokopitkää viittaa varten.

Kuvaan tänne edistystä, jos sellaista on havaittavissa!

Maryjane

Aiheet: 1400-luku, Keskiaika, Käsityöt
Kommentit: 0 kpl

Yö ulkona

Suomen latu  haastoi suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona 17.9. Me ei valitettavasti ehditty tuona viikonloppuna metsään, mutta mentiin sitten kaksi viikkoa myöhemmin. Viime vuonna yövyttiin syyskuun puolivälissä Helvetinjärvellä, tämän vuoden syysretki suuntasi lokakuun ensimmäisenä päivänä Seitsemiselle. Vuosi sitten saimme nauttia lähes kymmenen asteen yölämpötilasta, mikä oli luksusta etenkin saman vuoden heinäkuiseen viiden asteen lämpöön verratuna! Nyt varauduttiin jo etukäteen siihen että nollan hujakoille päädytään, ja näin myös kävi.

Liesijärvi aamuyön tunteina juuri ennen auringonnousun alkua

Lähdimme matkaan Multiharjun parkkipaikalta ja patikoimme kuutisen kilometriä Liesijärven leirintäpaikalle. Vaikka saimme patikoida rauhassa, leirintäalueella emme olleet yksin. Leiriytyjiä oli paikalla lähes kymmenen teltallista! Nuotiotulilla tuli jutusteltua retkeilytarvikkeista, muonasta ja suunnitelmista samalla kun ruoka keittyi trangiassa ja maissit paistuivat ritilällä. Toisia retkeilijöitä oli mukava tavata, mutta kieltämättä jokin metsäyön tunnelmasta jäi uupumaan kun teltassa loikoillessa kuuli naapuriteltan asukkien kuorsauksen..

Hieman aamukuuden jälkeen nousimme katselemaan yötaivasta, tunnistamaan tähtikuvioita ja ottamaan  kuvia öisestä metsästä. Syksyllä on juuri sopivan pimeää yötaivaan ihmettelyyn, ja vaikka telttameren keskellä ei ihan erämaatunnelmaan päässytkään, on öisessä järvimaisemassa jotain erityistä. Yöhiippailun jälkeen oli mukava palata takaisin lämpimään makuupussiin.



Vaikka elohopea lähenteli nollaa, pärjäsimme teltassamme hyvin. Olimme varautuneet viileyteen, esimerkiksi oma uusi makuupussini oli minulle paljon sopivampi kuin edelliset. Matalan mukavuuslämpötilarajan lisäksi pussi on standardimittoja lyhyempi, mikä on täydellistä tällaiselle hukkapätkälle. Villasukat, merinovillakerrasto, collegehousut ja fleecepusakka pitivät hyvin lämpimänä. Mitä kaikkea muuta meillä sitten oli oikein mukana? Omankin muistin tueksi kokoan tähän loppuun listan tulevia reissuja varten.



Vaikka kuvassa rinkat vaikuttavat todella täydeltä, ei meillä tavaraa ollut mukana oikeasti kovinkaan paljon. Käytössämme ollut jättimäinen neljän hengen teltta vei lähes koko isomman rinkan sisätilan. Se on yli kymmenen vuotta vanha ja painaa niin paljon, ettei sitä pidemmälle reissulle viitsi ottaa mukaan (jos haluaa pakata vähän vaihtovaatteita ja ruokaakin). Lyhyellä reissulla se kuitenkin tuo luksusta elämään, kun rinkatkin mahtuvat sinne sisälle mukavasti, eikä tarvitse nukkua ihan seinässä kiinni. Pidempiä reissuja varten tarvitsee kuitenkin ostaa vähintään puolet kevyempi ja pienempään pakettiin menevä teltta.

Kahden hengen retkivarustus. Maton päällä ne joita käytettiin, sivussa turhaksi jääneet.

Yöpyminen ja leiri1 teltta
2 rinkkaa
2 makuualustaa
2 makuupussia (cmft -2 ja cmft +10)
2 puhallettavaa tyynyä
2 istuinalustaa
2 otsalamppua
2 x crocksit

Vaatetus
2 x merinovillakerrasto
2 x lämmin pusakka (minulla fleece, miehellä villa)
2 x collegepöksyt
2 x pipo (Yllättävän tärkeä yöllä nukkuessa!)
2 x villasukat
2 kertissadetakkia
hanskat (vain miehellä)
tuubihuivi (vain minulla)

Lisäksi meillä oli tällä kertaa mukana meille molemmille vaihtovaellussukat, miehelle tuubihuivi, kalsarit ja pitkähihainen, ja minulle päälihousut. Näitä ei kuitenkaan tarvittu, ja ensikerralla emme pakkaa niitä mukaan.

Pikkusälää
Ensiapupakkaus, kosteuspyyhkeitä, nenäliinoja
Sissipuukko, peruspuukko
Hammasharja & tahna (Jos syödään ruoka samasta kiposta, voidaan jakaa hammasharjakin!)
Taskulamppu
Rannekello
Korvatulpat (miehelle)
Lämpötasku (mallia "taita tästä, niin lämmittää")
Kamera
Kännykät
Kartta, Kompassi

Yllä retkivarustuksena
Housut (miehellä)
Hame + 2x sukkahousut + säärystimet (minulla)
Vaellussukat (miehellä kahdet)
Päällystakit
Vaelluskengät
Merinokerrastopaidat

Ruokailu:2 x 1l vesipulloa
Trangia, retkilusikka, sytytin, polttoaine
Iltaruoka: Kanarisottovalmispussi + riisiä + soijaa + parmesaanojuustoa + keittojuurespussi (pakaste) sekä nuotiomaissia
Aamupuuro: 4 annospussia Elovenapuuroa + kuivattuja karpaloita + mustikkasosepussi + mysliä
Eväs: Rusinoita, pähkinöitä, tummaa suklaata, 1 snickers (Miehen yöeväs)

Maryjane

Aiheet: Kansallispuisto: Seitseminen, Kansallispuistot, Retkeily
Kommentit: 0 kpl

Sapuskajuttu

Aika rientää. Viimeinen herkullinen opiskelija-ateria on nyt syöty, ja opiskelijakortti vanhentunut. Jotain pitäisi kuitenkin jatkossakin lounaalla syödä ja hinnan kolminkertaistuminen ei ihan jokapäiväisesti houkuttele.

Näinpä päätin tehdä elämäni ensimmäisen kaalilaatikon. 1,2kg kaalia, 500g jauhelihaa, 5dl ruokakermaa, pari sipulia ja kananmunaa, muutama desi riisiä ja vähän soijarouhetta, ja luraus siirappia. Niin, ja satunnaisia mausteita. Nyt on pakkasessa annokset seitsemälle työpäivälle! Puolukkahillo vaan mukaan.

Maryjane

Aiheet: Ruoka
Kommentit: 0 kpl

Juuripäiväkirjat, osa 1.

Minulla on taikinajuuri. Se on kokonaiset kaksi viikkoa vanha, ja siitä on vain kaksi leipäsatsia leivottu, mutta toivottavasti se elää pitkään. Toki kuulemma leipomoista olisi voinut saada valmiiksi vanhaa juurta, ja ehkä joltain sukulaiseltakin olisi saattanut löytyä. Minä halusin kuitenkin aloittaa ihan oman perinteen, ja tein siis juureni ihan alusta lähtien itse luomuruisjauhoista, vedestä ja Mikon käsintekemästä oluesta. Siinä mielessä siis huijasin perinteitä hieman, sillä kotitekoisessa oluessa on kuitenkin aina vähän hiivaa. Lopputuloksessa olut ei maistunut.

Internetin ihmemaasta löytyi jos minkämoista juuriohjetta, joita kaikkia yhdisti se, että työvaiheet olivat hyvin tarkasti esitetty ja aikataulutettu, mutta niiden merkitystä ei juuri perusteltu. Ja kaipa se perusteleminen olisikin aika vaikeaa, sillä hyvin erilaisilla ohjeilla ihmiset ovat taikinajuuria tehneet, ja siinä onnistuneet. Ohjeissa oli niin paljon variaatioita, että mieleen jäi lähinnä ajatus, että melkein millä tahansa yhdistelmällä vettä ja hyviä ruisjauhoja saa kärsivällisyydellä kasaan juuren. Toki se tarvitsee tarpeeksi lämpöä, mutta meidän yli 25 lämpöasteessa kylpevä koti kelpasi juurelle oikein hyvin.

Tein oman juureni tällä ohjeella hieman mukaillen. Päivä 1 ilta: 1rkl ruisjauhoja, 1rkl tummaa käsintehtyä olutta, 1rkl vettä. Päivä 3 ilta: 1rkl ruisjauhoa. Päivä 4 aamulla: 2rkl ruisjauhoa, 2rkl vettä. Päivä 4 illalla tein saman. Tässä välissä oli toki lukemattomia kertoja sekoittelua, ihmettelyä, tuijottelua, ja typeränä virnistelyä, kun juuri kupli ja kasvoi viimeisen päivän aikana kaksinkertaiseksi!

Se elää!

Viidennen päivän aamuna kaavin juuren purkista kattilan pohjalle, ja sekoitin sen hyvin 4dl:ään vettä ja 2dl:ään ruisjauhoja, ja jätin kohoamaan vuorokaudeksi. Seuraavana aamuna sekoitin mukaan suolan, n. 4dl vettä ja 14 dl ruisjauhoja, ja kohotin jälleen. Sen jälkeen vaivasin taikinaa ihan urakalla varmaan vartin, ja jätin jälleen muutamaksi tunniksi kohoamaan. Sitten tuli jälleen vastaan eräs ohjeiden ristiriita: joissakin ohjeissa käskettiin vaivata leiväntekovaiheessa taikinaan niin paljon jauhoja kuin menee, ja toisissa että se pitää jättää tahmeaksi. Mitä siis tehdä? No, kaksi leipää tietenkin!

Taaempana tahmea, lähempänä jauhoinen.

Tuumasta toimeen! Pötkäytin taikinan kahdeksi palaseksi: toisesta tein tahmaisen version, ja toiseen vaivasin jauhoa, ja jätin leivät kohoamaan. Jauhoisempi piti kohotessaan muotonsa paremmin, kun taas tahmea alkoi vähän "levitä". Leivät saivat kohota lämpenevän uunin päällä jälleen jonkin aikaa (eli siis kunnes pintaan painettu risti kohosi pois).

Litistynyt kaveri

Tässä kohden saatoin olla liian hätäinen, sillä jauhottomampi kaveri tosiaan levisi uuniin laiton jälkeen. Siitä tuli litteähkö kiekko, ja kaikenlisäksi tulin oppineeksi jotain meidän uunimme ominaisuuksista: se on ilmeisesti reippaasti liian kuuma! Ohjeen mukainen astemäärä oli 225 astetta, ja paistoaika n. tunti. 50 minuutin paistoajan jälkeen leipä nro 1 (jauhottomampi) oli kuitenkin jo vähän liiankin kypsä.. Leipä nro 2:n kanssa osattiin jo varautua. Se piti myös muotonsa nätisti, johtuen ehkä jauhojen ja pidemmän kohotusajan yhteistoiminnasta.

Kun sekä ohukainen että paksukainen olivat uunista ulos, tuli aika verrata koostumuksia. Jauhotetumpi oli ehdottomasti tiiviimpi, ja tämänkaltaisesta taikinasta varmaankin valmistettiin ne leivät joiden piti pysyä koossa leipävartaassa. Toinen leipä oli muhevampi, mutta litistyneempi. Molempien kuori oli kova kuin kivi (mutta Mikko kuulemma tykkäsi kovasta kuoresta..).

Kumpi on kumpi?

Otin taikinasta juuren talteen, ja liotin sen pieneen määrään lämmintä vettä. Säilytin juurta jääkaapissa neljä päivää. Sitten intouduinkin jo tekemään toisen leipäsukupolven.

Viidennen päivän aamuna siis otin juuren uudelleen lämpimään ja ruokin sitä ruokalusikallisella jauhoja. Tämä oli torstai. Perjantaina aamulla kaavin juuren jälleen kattilaan, ja tein esitaikinan samalla ohjeella kuin viimeksi. Esitaikina sai kohota koko päivän. Perjantai-iltana vaivasin taikinan kokoon, ja jätin kohoamaan yön ylitse. Lauantai-aamuna tein taikinasta leivät, jotka saivat kohota 4-5 tuntia ennen uuniin laittoa. Testasin siis tällä kertaa mahdollisimman pitkää kohotusaikaa. Jätin molemmat tälläkertaa tahmeammiksi.

Näistä toinen lähti tupaantuliaislahjaksi tuoreeltaan kaverille, ja siinä hässäkässä unohtui kuvata toisesta leikkauspinta. Tuo leikkauspintakuva on otettu viimeisestä säästyneestä muutaman päivän vanhasta leipäpalasta, eikä siten näytä sitä todellista muhevuutta. Samalla jauhomäärällä, mutta useampaa tuntia pidemmällä kohotusajalla saatiin sekä ihan mukavasti muodossaan pysyneitä ETTÄ muhevia leipiä. Reipas jauhottaminen jää siis vastaisuudessa kyllä tekemättä, ja kohottaminen pitää tehdä kärsivällisesti. Maltillisempi uunittaminen, ja tuoreiden leipien kääriminen pyyhkeen suojiin heti uunistatulon jälkeen auttoi kuoren kovuuteenkin (Mikko kritisoi tätä!). Kaksi leipäerää on nyt takana, molemmat kohosivat hyvin ilman lisättyä hiivaa, eikä juuri ole osoittanut pienimpiäkään kuolemisen merkkejä! Ei ruisleivän teko voi kovin hankalaa olla, kun tällainenkin poropeukalo saa jo toisella yrittämällä näin hyvää :)

Mitä juurelle kuuluu juuri tällä hetkellä? Menossa on testi, miten juuren voi pakastaa, ja miten se sieltä herätetään. Raportoin myöhemmin, miten juuri siitä selviää!

Tämän juuripalleron tie vei pakkaseen!

Maryjane

Aiheet: Juuripäiväkirjat, Ruisleipä, Ruoka
Kommentit: 2 kpl