27 kesäkuuta 2012

Liesjärven kansallispuisto (1/37)


Liesjärven kansallispuistoon lähdimme kiertelemään kesäillan hämärässä. Olimme hakeneet kuvassa näkyvän kartan Tammelan kunnantalolta vähän kertomaan että mihin suuntaan kannattaa kulkea, ja auto pistettiin parkkiin Kyynäränharjun pohjoispäähän elikkä Pirttilahden päähän. Pienihän se parkkipaikka oli tällaiselle parkkeeraustunarille, mutta selvittiin! Puistossa oli ilmeisesti joku isompi porukka kalastelemassa sillä parkkipaikka oli tullessa lähes täysi ja ihmisiä oli onkien (tai vastaavien, minä näistä mitään tiedä) kanssa rannoilla. Takaisin tullessa kaikki oli kadonneet. Hyttysiä oli vietävästi, mutta uskallettiin silti kiertää kartassa näkyvä Hyypiön reitti (:D), ja katselemaan maisemia Hyypiönkalliolta Tapolanjärven ja Etukyynärän suuntaan.


Varsinainen näköalapaikka se ei kuitenkaan ollut, kalliolla oli senverran tiheä puusto että järvelle näki vain vähän niiden lomasta. Kalliolta eteenpäin lähtiessä meinattiin vielä eksyäkin, kun lähtöpolkua merkannut puu oli kaatunut..

Puuvahinkoja oli koko reissulla hurjasti ilmeisesti talvisten myrskyjen jälkeen, ja usein täytyi poiketa polulta että niistä pääsi ohi. Tuossakin kuvassa näkyy kuinka polun yli on kellahtanut "muutama" puu. Kansallispuistostahan kaatuneita puita ei poisteta, vaan ne jätetään silleen kaikenmaailman lahopuuöttiäisten pesäpaikoiksi. Osan ohi olikin jo muodostunut uusia polkuja, ja varmaan tulevaisuudessa polut muuttuvatkin sellaisiksi että kiertävät nuo puut. Ja ehkä joskus myös puiden mukana kaatuneet reittimerkit korjataan takaisin näkyväksi :)

Sitten kuljettiin Kyynäränharju päästä päähän ja takaisin. Tällä kapealla harjulla olen kulkenut ennenkin, ja ottanut miljoona järvimaisemakuvaa! Järvimaisemat on minun suosikkikesämaisemia ehdottomasti. Kesäilta oli mukavan hiljainen, mitä nyt hyttyset hyökkäsi kimppuun heti kun pysähtyi. Jos hyttysiä olisi ollut vähemmän, ja jos olisimme päässeet reissuun aiemmin, olisimme varmaan kiertäneet myös pohjantikan tai punatulkun lenkit. Nyt kuitenkin tyydyttiin järvimaisemien ihailuun ja sen jälkeen siirryttiinkin sitten saunomaan hyttysenpuremia pois.

Ja vielä lisäykseksi arkistojen kätköstä sama tyttö samalla sillalla ja harjulla keväällä 2005, elikkä Marjaana ei-ihan-vielä 15v. Eli hui, yli seittemän vuotta sitten!
Maryjane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti